keskiviikko 14. elokuuta 2013

Se on asennekysymys.

Neljä viimeisintä (ja kohtalaisen harvakseltaan toteutettua) kiipeilykertaa ovat olleet, miten sen nyt sanoisi, tarkoituksenmukaisia. Puuhassa on ollut koko ajan tekemisen meininkiä ja vaikka kaikki kerrat ovat olleet projektointia ilman mitään toppailuja, niin se on pitkästä aikaa ollut merkityksetöntä. Kiipeily on yksinkertaisesti ollut vain kivaa.
Eilen heitettiin N:n kanssa iltakeikka Caveen ja perseen hinkkaus patjaankin oli poikkeuksellisesti kivaa. Sinne tosin on tullut pari mielenkiintoista pitkää reittiä, joiden olemassa olo lämmittää köysittelijän sydäntä. Totta puhuen en muista, milloin viimeksi olisin nauttinut lajista näin paljon, kuin näillä viimeisillä kerroilla.

Rakkaudella kivelle:
-Kärppä-

3 kommenttia:

  1. Ei kai ole kahta samanlaista päivää, kiipeilyssäkään.

    "Rakkaudesta muoviin", ääh. Koskas susta tulee jäsen? -N-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinä epävarmoina aikoina joutuu pitään budjetin tiukalla...

      Poista
  2. Hienoa, että motivaatio säilyy! Jotenkin tää sisäkiipeily (siis täälläpäin Suomea Boulderpajalla) on nyt vaan niin helppoo tässä kohtaa elämää etten jaksa kaivata köyttä ja ulkoilmaa...mutta, kyllä se perimmäinen motivaatio kuitenkin piilee Kärpän aiemmin mainitsemassa tavoitteesta, joka löytyy Vihersalon slummialueilta! Köysikiipeily on kyllä nyt mulla kriisissä, siihen ei oikein oo nyt mitään sellasta innoketta.
    T. BigL

    VastaaPoista