tiistai 14. tammikuuta 2014

Ylläpitoa ulkomailla (Mr. N)

Reilun kuukauden kestoisen Japanin reissun aikana tuli ostettua+käytettyä 10 kerran kortti eräälle Tokion sisäkiipeilysaleista, jotta greidi ei kuoppaisi aivan kamalasti matkan seurauksena. Kiipeilykäynnit tarjosivatkin erittäin tervetulleita hengähdystaukoja matkan aikaisiin velvoitteisiin.


Salille käyjien osalta kiipeilijöiden ikäjakauma oli selvästi korkeampi kuin Suomessa. Ainakin puolet oli arviolta 40-70 vuotiaita, ei ollenkaan niin "teinivoittoista" menoa kuin esim. kotimaassa tapaa nähdä.

 
Seinät olivat täpötäynnä otteita ja vaatikin tulkkia ennen kuin pääsi perille, miten reitit muodostuvat, miten greidaus toimii, jne.


Eli toisin kuin Suomen sisäseinillä, reitit eivät ole otteiden värien määrittämiä, vaan reittiin kuuluvat otteet on merkitty teipein. Teipissä oleva merkki (numero, tai länsimainen kirjain, tai japanilainen kirjainmerkki) identifioi reitin. Teipin väri antaa osviittaa reitin haastavuudesta, joka täkäläisen vaikeusasteikon pohjalla asettuu välille 10 (helpoin) ... 1 (vaikein).



Aloitusotteisiin on lisäksi merkitty reitin otteiden määrä sekä mahdollisesti greidi. Kirjainreiteillä käytetään vain teipein merkittyjä otteita, kun taas numeroreiteillä sai jalat laittaa mille tahansa otteille, kunhan käsien osalta pitäytyy vain merkityissä teippiotteissa. (Luulin jo että numeroreitit olisivat siten nauruhelppoja läpihuutosutaisuja, mutta luulin väärin...)

Positiivinen hiippailu ja/tai lämppäseinä
Kattomestaa
Suomalaisiin kiipeilysaleihin verrattuina, otteet olivat hitokseen paljon liukkaampia = vaikeampia! Japanilaiset vaikuttavat ruumiinrakenteellisesti paljon kiipeilyyn soveltuvammilta kuin tämä valkoisen rodun edustaja - ainoa mikä itsellä tuntui olevan parempi japanilaisiin verrattuna, oli reachi.

Salin työntekijöistä jäi mieleen varsinkin Kusano-san, joka kysyttäessä kertoi kiipeilleensä vaatimattomat 30 vuotta. Varsin lämminhenkisen oloinen heppu. Häneltä sain ohjeena mitä (hänen tekemiään) reittejä minun kannattaisi harjoitella, joita sitten kuuliaisesti työstinkin useilla seuraavilla käyntikerroilla.

Reissulla luin myös viimein työkaverilta 40-vuotislahjaksi saamani "Training for Climbing" -kirjan, mikä osoittautuikin hyväksi asiaksi. Sen kirjoittajalla on myöskin 30 vuotta kiipeilyä vyön alla. Varsinkin core-harjoittelu sekä treenaamisesta aiheutuvien sormi- ja käsivammojen välttäminen olivat itselle nappiluettavaa. Kirjan neuvomia core-liikkeitä tulikin sitten välipäivinä ähkittyä.

Lopuksi vielä kuva vuorelta jossa kävimme autolla. Ulkokiipeilyä en päässyt matkalla kokeilemaan, vaikka kiipeilykengät kulkivatkin siltä varalta melkein koko ajan mukana.


2 kommenttia:

  1. Perheeni vie, huumeita Japaniin....

    Blogipäällikkö

    VastaaPoista
  2. Aina sivistävää lukea juttuja myös ulkomailta, kiitos tästä!
    PigL

    VastaaPoista